|
Australia-pentue
Synt. 21.04.2009
Emo: CH Fin*Norleon Skadi
Isä: CH Fin*Leolline Jimi Jäämies

Klikkaa TÄSTÄ Karkin tiineyspäiväkirjaan!
Pentupäiväkirja
.: 05.07.2009 :.
Pennut saivat 9 viikkoisina ensimmäiset rokotuksensa ja elänlääkäri tarkasti yleisterveyden. Menomatkalla kaikki pennut huutelivat kantokopeista, toiset enemmän toiset hieman vähemmän. Monopoly taisi olla kaikkeista hiljaisin ja rauhallisin. Eläinlääkäri kysyi minun nostettua Monopolyn pöydälle, että "Tää on varmaan poika". Ja kun kuuli, että onkin tyttö ja tarkastettuaan asian, totesi että on siinä tytöllä kokoa ^_^ Kiara oli tarkastuksessa kiltisti ja näytti mallia muille miten kuuluu olla. Tofu istuskeli ja tepasteli pöydällä ja kävi nuuskuttamalla läpi kaikki lääkärin tarvikkeet mitä pöydältä löytyi. Murua hieman pelotti tarkastus ja yritti tulla syliin piiloon. Kingiäkin taisi pelottaa kun lääkäri kuunteli sydämen tarkkaan kun sieltä kuului vieno sivuääni (se tarkastetaan vielä seuraavalla rokotuskerralla uudestaan). Toivottavasti sivuääni olisi kadonnut. Lääkäri totesi, että vielä näinkin vanhoilla pennuilla saattaa olla sivuääniä, mutta luovutukseen mennessä ei enää pitäisi olla.
Tofu on löytänyt uuden kodin. Hän muuttaakin suht lähelle, Raumalle. Mikä onkin hienoa, sillä nyt saattaa olla kasvattajallakin mahdollista käydä Tofua katsomassa joskus :-) Vielä on Kingi vailla kotia. Mutta eiköhän tämäkin pian törmää uusiin omistajiinsa, kun on niin hurmaava kolliherra.
.: 24.06.2009 :.
9 viikkoa yhteiseloa tämän viisikon kanssa jo takana. Huomenna olisi luvassa ensimmäiset rokotukset (saa nähdä miten reissu menee :-D). Perheessämme on myös päätetty, että kaunis Kiara jää kotiin meidän lellikiksemme. Hän on hurmannut sydämemme, eikä hänestä raaski enää luopua :-) Vielä olisi siis Monopoly ja pojat kotia vailla. Muutamia kyselyitä on toki tullut, mutta ei vielä mitään ole lyöty lukkoon :-)
.: 17.06.2009 :.
Kingillä oli 8 viikon kunniaksi mennyt 1kg painoraja rikki, jipii! :-) Muut tulevat tiukasti perässä. Kiara on selvästi muita kevyempi, painaen 870g. Maanantai-illalla Monopoly aloitti oksentelun juuri kun mukavat Espoolaiset tulivat häntä (ja tietty muitakin pentuja) ihastelemaan. Aina niin yli-aktiivinen Monopoly oli nyt ihan nuutunut pikkureppana. Tiistaina muutkin pennut aloittivat oksentelun. Apteekista kävin hakemassa vatsaa rauhoittavaa lääkettä ja nyt seuraillaan tilannetta. Nyt ei ole enää niin kovaa oksentelua. Toivotaan, että pennut paranisivat mahdollisimman nopeasti!
.: 09.06.2009 :.
Pennut ovat jo 7 viikkoa!!!! Murua tultiin viime lauantaina katsomaan Hollolasta asti. Muruliini on nyt varattu ja odottaa pääsyä uuteen kotiin :-) Nyt kaikki pennut osaavat jo itse kiivetä sänkyyn ja viime sunnuntaina yllätin viisikon pinnasängystä. Kaikki osaavat käydä pissillä hiekkalaatikossa ja jokainen syö oikein reippaasti kiinteitä ruokia ja aina maistellaan uusia makuja. Paakkuuntumattoman kissanhiekan maistelu on jo jäänyt, sitä tulikin jo tarpeeksi mutusteltua :-D Pennut ovat jo niin vauhdikkaita, ettei niistä tahdo saada edustavia kuvia. Mutta parhaani mukaan olen yritänyt pentujen perässä juosta kameran kanssa ;-) Kaikki saavat juosta asunnossa vapaasti. Makuuhuone ei enää riitä pennuille liikkumatilaksi. Oikein mielenkiintoisiksi ovat osoittautuneet 1-vuotiaan poikani lelut sekä leikkiteltta ja -putki. Pennut ovat myös ahkeria leikkimään vanhempien kissojen kanssa. Tikku on mielissään kun on saanut tasoistaan leikkiseuraa ;-D Jopa Minttu on jaksanut hieman hölkätä pentujen perässä. Nanna enimmäkseen seurailee sivusta ja tykkää hoivata pentuja pesuilla. Mikäli tämänhetkiset merkit pitävät paikkansa, pennuista on tulossa samanmoisia temppuilijoita kuin äidistään. Karkki oli pentuna aivan samanmoinen, juostaan päin seiniä ja saadaan hulluntuureja. Viisikko on aina innoissaan auttamassa kun siivouspuuhat alkavat. Kaikki roikkuvat vuorotellen harjan päällä kun pitäisi roskia siffeliin lakaista. Kissanhiekan putsauksessa minua mieluiten auttaa Muru, joka samalla kauhoo jättitassuillaan hiekkaa minkä kerkeää.
.: 20.05.2009 :.
Painot nousevat hyvää tahtia (myöhemmin julkaisen painotaulukon, josta näkee miten painot ovat nousseet). Nyt on jo kova vipinä pentulaatikossa ja eilen Muru tuli laatikosta omin avuin ihmettelemään ulkomaailmaa. Karkki kovasti holhosi vieressä ja käskytti toista, että miten pitää oikein olla :-D Tofu on kyllä ihan täysin isänsä näköinen kaveri. Hieman vain vaikuttaa muita rauhallisemmalta ja hitaammalta, sellaiselta söötiltä pontukselta. Kiara on yhä sellainen itse suloisuus, aina se vaan osaa katsoa juuri "sillä oikealla" katseella ja sen turkki on pumpulia! Kingikin on osoittautunut vilkkaaksi tyypiksi. Aluksi luulin, että veljekset ovat samalaisia köllöttäjiä, mutta kyllä Kingillä vauhtia riittää. Häntä Kingillä näyttää ihan superpitkältä. Niin ja kun ihmisett ovat ihmetelleet, että missä sillä sitä valkoista on, niin leuan alla näyttäisi olevan valkoinen laikku. Sitä pitää kuitenkin vielä vähän tutkia, että onko se valkoista vai vaan hyvin vaaleaa punaa. Monopoly yhä on se aktiivisin ja juokseekin aina häntä pystyssä kavereiden edellä. Joskus tyttönen vain söpöilee makoilemalla selällään ja odottelee, että häntä tultaisiin rapsuttelemaan.
.: 10.05.2009 :.
Nyt on pennuilla lempinimet! Tofu sai nimensä ihanasta pehmeästä creme-väristään. Kiaralla on kihartuva karva. Monopoly syntyi samannimisen lautapelin päälle ;-D Muru on aivan ihastuttava murunen ja näyttää vaan niin murulta. Ja Kingi on ihan omaa luokkaansa, se on selkeesti poika ollut alusta asti ;-P Karkin turkki on päässyt hieman heikkoon happeen kun vähän hilseilee ja on nihkeä (sitä se tekee kun pentulaatikossa viettää suurimman osan ajastaan). Ruokahalut ovat hirmuiset ja maitoa riittää reippaasti viisikolle. Hellyydenkipeä emokissa osaa huolehtia jälkikasvustaan loistavasti. Pennut ovat lähteneet tepastelemaan pentulaatikossa, hoippuvaa kävelyä on hauska katsoa. He myös osaavat jo katsoa ääntä kohti ja vastailevat innokkaina kun kuulevat tutun äänen :-)
.: 03.05.2009 :.
Karkilla on riittänyt ainakin vielä erittäin hyvin oma maito pennuille. Sillä on välillä ollut niin paisuneet nisät, että oikein hirvittää. Mutta siihen on tehokkaasti auttanut pentujen kyltymätön maidonhimo. Emona Karkki on muutenkin ollut aivan täydellinen. Ensimmäisenä päivänä se hieman hätääntyi pentujen huutamisesta kun ei saanut käydä ruokailemassa saatika sitten hiekkiksella, ilman että joku roikkuu tissillä ja joku huutaa surkeana äidin perään. Välillä äitikin tarvitsee silti sitä omaa aikaa, ja Karkki jättää pennut pentulaatikkoon nukkumaan ja lähtee itse katsomaan maailmaa tai loikoilemaan johonkin toiseen paikkaan jottei tule mökkihöperöksi :-D
.: 02.05.2009 :.
Voi kuinka pennut ovatkin kehittyneet nopeaan. Siinä 6 vuorokauden ikäisinä alkoivat ensimmäiset availemaan silmiään ja heti seuraavana päivänä kaikilla olikin jo silmät sirrillään. Erityisen aktiivinen ryömijä on punavalkoinen tyttö, siellä se mennä viipottaa häntä pöstyssä kun muut eivät vielä oikein hallitse tuota hyörimistä eivätkä malta lähteä äitinsä lähettyviltä kovinkaan kauas. Punainen poika on rauhallisin tyyppi, se vain nukkuisi ja saapuu maitobaarillekin aina viimeisenä. Creme/valk. poika on todellinen hurmuri, ja tykkää olla äitin kainalossa halittavana. Creme tyttö sen sijaan omaa loivasti kihartuvan pentukarvan, joka on todella söötin näköistä. Hän myös rakastaa masusta silittelyä samoin kuin punainen siskonsa :-) Tällä punaisella tytöllä oli 10-11 vuorokaudella silmä rähminyt umpeen, sen sainkin hyvien neuvojen avulla taas auki, eikä nyt toistaiseksi ole pennuilla ollut muita ongelmia.
.: 21.04.2009 :.
Olin juuri maanantai-illalla punninnut Karkin (vaaka näytti 5,23kg). Hyvin oli painoa tullut tiineyden aikana. Veikkailin kolmea isoa pentua syntyväksi lähipäivien aikana. Kello oli vasta vajaa kuusi aamulla, kun heräsin ääneen "miuu miuu miuu". Totesin siinä samalla kun pomppasin pysyyn, ettei se kyllä ollut Karkki, vaan pennut olivat jo syntymässä! Ensimmäiseksi katsoin pentulaatikkoon ja kauhukseni huomasin, ettei Karkki ollut siellä. Onneksi makuuhuoneessa ei ollut montaa potentiaalista vaihtoehtoa mihin neiti olisi mennyt synnyttämään. Ja sängyn altahan tämä ensisynnyttäjä löytyikin. Näin kun juuri oli creme tyttö syntymässä ja samalla puin vaatteet ylle ja hain tarvittavat välineet esille. Taskulampulla yritin nähdä paremmin sängyn alle. Ja huomasinkin, että Karkilla oli kainalossa jo yksi pentu, creme valk. uros. Tahti olikin nopea, sillä heti cremen tyttösen perään Karkki alkoi jo puskemaan seuraavaa. Päätin, että synnytys suoritettaisiin loppuun hygieenisemmässä ja mukavammassa pentulaatikossa, ja siirsin kaksi syntynyttä pentua laatikkoon. Seuraavaksi olin siirtämässä Karkki, mutta neitonen olikin päättänyt siirtyä keskemmälle sängyn alle. Ja makoilikin nyt lautapelin päällä synnyttäen siihen kolmannen pennun, punavalkoisen tytön. Kun Karkki oli pessyt pennun ja katkaissut napanuoran, siirsin pennun laatikkoon ja Karkki loikki onnellisena perässä. Nyt oli hetken tauko, kunnes Karkki alkoi jälleen supistelemaan ja maailmaan syntyi sutjakasti punainen tyttö. Nyt sain vain katsella kun Karkki näytti oikein mallikkaasti miten synnytetään :-) Hetkeä myöhemmin alkoi vielä supistella, en ollut odottanut enempää kuin neljää pentua, joten tämä oli hiukan yllättävää että maailmaan puski vielä pieni punainen poika. Karkki keskittyi nyt lepäämiseen niin, ettei ehtinyt puhkaista viidennen pennun kalvoja, joten se jäi minun kontoilleni. Napanuoran katkaistua viimeinenkin pentu pääsi herkuttelemaan terveellisellä ensimaidolla. Ja tunnelma oli levollisen onnellinen.
|